KY United

Men who score!

Vuosikokous tänään 25.2 klo 18.00

KY Unitedin vuosikokous tänään 25.2 klo 18.00 Marskin kabinetissa KY: llä.

HSE voitti teekkarit jalkapallossa!

Tiistaina 22.9. pelatttiin Käpylän tekonurmella PwC:n järjestämä turnaus, johon osallistui isäntien lisäksi HSE:n, Hankenin, TKK/TuTa:n ja oikiksen joukkueet. Ottelut oli määrä pelata sekajoukkuein, mutta vähemmän yllättäen TKK ja Hanken eivät noudattaneet tätä ohjetta. HSE:n joukkue siis muodostui KY Unitedin ja FC Kissojen pelaajista. Jokainen joukkue pelasi kerran toisiaan vastaan, jonka jälkeen kaksi kärkijoukkuetta pelasivat finaaliottelun.

Turnauksen avausottelussa PwC kohtasi HSE:n. Heti ottelun alkuun Aanri osoitti taistelijaluonnettaan pukkaamalla vastustajan pelaajaa silmäkulmaan – tuloksena kahdeksan tikkiä päivystyksestä. Loppujen lopuksi finaaliin päässeet isännät eivät olleet kauppista vastaan terävillimmään, vaikka venyttivät maalilla pelanneen Kossun muutamaan kunnon torjuntaankin. Pääosin pelitilanteita hallitsi kuitenkin HSE, mutta valitettavasti emme päässeet kahta tolppalaukausta lähemmäksi maalia. Kesäkauden tehottomuus maalin edessä siis vaivasi ainakin unitedlaisia edelleen, ja siksi tulokseksi jäi 0-0. Lue koko artikkeli »

KY United täyttää tänään kunniakkaat 10 vuotta!

Tasan kymmenen vuotta sitten kolme äärimmäisen kovaa pelimiestä päättivät suuressa viisaudessaa korjata KY:tä vaivanneen urheilulutuurin puutteen, ja perustaa ylioppilaskunnalle virallisen jalkapallojoukkueen. Tämä legendaarinen joukkue tunnetaan nimellä KY UNITED. Joukkueessa (ja sen läheisyydessä) on nähty niin maajoukkuefutareita, kuin nykyisten Veikkausliigajoukkueiden kapteenejakin! Joukkueen suurimmat saavutukset ovat yliopistojen EM-kisoissa pelaaminen vuonna 2001 (karsintaturnauksen voitto syksyllä 2000, lopullinen sijoitus 8-12), Helsingin piirin harrasteliigan kilpasarjan pronssi vuonna 2005 ja Kalajoen Beach Futiksen SM-kisojen neljäs sija kesällä 2008. Joukkue pelaa aktiivisesti jalkapalloa, futsalia ja beach futista, sekä osallistuu useisiin harraste- tai opiskelijafutisturnauksiin ja kilpailuihin. Lue koko artikkeli »

Are you a man who scores? Join KY United!

KY Unitedin kesä alkaa olla lopuillaan, ja joukkue etsiikin kuumeisesti uusia pelimiehiä joukkoonsa. Moni unitedlainen on vastikään valmistunut, joten kaikkien enemmän tai vähemmän palloa potkineiden mursujen kannattaa harkita tosissaan Kauppakorkeakoulun parhaaseen ja ainoaan (Miesten) jalkapallojoukkueeseen liittymistä sen juhlavuoden kynnyksellä. Seuraavat tapahtumat ovat avoimia kaikille KY United toiminnasta kiinnostuneille, vuosikurssista riippumatta:

KY United-infosaunailta: ke 22.9. klo 17-19 KY:n saunalla

KY United-futsaltreenit: Keskiviikkoisin klo 21 Viikissä, alkaen 16.9.

Futsaltreeneihin ja turnauksiin saa tulla kuka tahansa kylterifutari tasosta riippumatta, mutta koska KY United pelaa kesällä harrastesarjassa, ei joukkueessa saa olla nelosdivisioonaa korkeammalla pelaavia. Toisin sanoen, vaikka pelaat jo jossain toisessa joukkueessa, olet erittäin tervetullut myös Unitediin. KY United on enemmän kuin pelkkä höynärinki – joukkue osallistuu aktiivisesti erilaisiin turnauksiin erilaisilla alustoilla, sekä järjestää tietenkin paljon urheilujuomapainotteisia palautumisharjoituksia. Lue koko artikkeli »

Otteluraportti: KY United päätti kautensa voittoon HCK:ta vastaan

KY Unitedin jatkohaaveet Helsingin harrasteliigan kilpasarjassa olivat hautautuneet jo aikoja sitten, joten kauden viimeisen ottelun kohdalla pelattiin vain kunniasta. Edellisessä ottelussa United joutui pelaamaan kolmen miehen vajaalla, joten tähän otteluun johtoporras oli tsempannut rekrytointitoimissaan, ja saanut paikalle jopa kolme vaihtomiestä. Rinkiin oli myös väliaikaisesti palannut ex-manageri, Pink Panther “Kossu” Koskinen, joka tosin kirmasi oman boksin sijasta laitalinkkinä. Unitedin juhlavuoden alkaessa ensi viikolla joukkueen halu näyttää ja voittaa oli korkealla. Lue koko artikkeli »

Otteluraportti: Viimehetken maali kaatoi vajaamiehisen Unitedin

KY United – FC MaRaDoNa
2 – 3

Aluksi kiitos reilulle vastustajalle, joka suostui vaihtomiestulvastaan huolimatta pelaamaan vajaalle pelin mielenkiinnon säilyttämiseksi. Heti sen perään huomattava nootti KY Unitedin sikariportaalle siitä, että he eivät kyenneet varmistamaan joukkueelle avauksellista pelaajia kyseiseen otteluun. Unitedilla oli siis paikalla vain minimimäärä pelaajia, eli 6 + maalivahti, joista kaksi, nuoruutensa auringolaskun ratsastajat, AJ ja Makerazzi päättivät aivan viime hetkillä lähteä höntsäilemään “kännissä ja läpällä”. Vastustaja osoitti suurta fair play-henkeä pelaamalla ottelun vain yhden miehen ylivoimalla kolmen sijaan, vaikka heillä oli miehiä vaikka Unitedille jakaa. Lue koko artikkeli »

Otteluraportti: United olisi voittanut vajaallakin

KY United – Mafiaveljet

3 – 0

KY United palasi jälleen voittojen tielle tavoittelemaan jatkopaikkaa harrastesarjassa kun se onnistui kaatamaan Mafiaveljet helposti 3-0. Ottelun alku ei kuitenkaan lupaillut toteutunutta helppoutta, sillä Unitedilla oli tasan kuusi pelaajaa kentällä silloin kun ottelun oli määrä alkaa. Onneksi tällä kriittisellä hetkellä puskien takaa juoksi neljä sankaria pelastamaan United luovutustappiolta. Valitettavasti kaikilla mattimyöhäisillä ei ollut kamoja päällään, joten United joutui aloittamaan ottelun kolmen vajaalla. “Tää on jätkät meidän matsi” huusi vastustajan pelaaja. Eipä noilla analyytikon taidoilla ainakaan kauppikseen päästä. Lue koko artikkeli »

Otteluraportti: Viimeisen minuutin hölmöily toi Unitedille tappion

KY United – Luton

2 – 1

KY United lähti hakemaan kauden toista voittoaan uuden maalivahdin voimin. Kentälle oli saatu myös AJ:n ja Havun kaltaisia jyriä tasapainottamaan nuoristunutta joukkuetta, joten voitto oli selkeästi ainoa haettava lopputulos. Ottelu Lutonia vastaan alkoi totuttuun tapaan haparoiden, eikä kenellekään tuntunut pallo oikein pysyä jalassa. Läpi ottelun kumpikin joukkue antoi luvattoman suuren määrän harhasyöttöjä, ja maalipaikat tuntuivat tulevan useimmin puolustajien mokista kuin taitavasta rakentelusta. Kentän ainoa pallovarma pelaaja olikin vastustajan #25, jonka lähes jokainen kosketus ja ratkaisu oli kultainen. Tämä mies oli neutralisoitava! Lue koko artikkeli »

Otteluraportti – Alkukankeus toi Unitedille vain 1-0 voiton

KY United – MCU 4.5.2009

1-0 

KY United aloitti taistelunsa Helsingin harrastaliigan mestaruussarjassa MCU:ia vastaan Konalan kentällä. Unitedin tavoitteena on tietenkin taas sarjamestaruus, joten voittojen tielle oli pakko päästä heti alusta. Joukkue oli kokenut pientä uudistumista, kun mukana oli lukuisia ensikertalaisia. Myös vanha konkari Janne LaPua oli palannut Unitedin paitaan vietettyään vuoden tylsissä ja harmaissa toimistotöissä Pohjoisella Rautatiekadulla.

Ennen ottelun alkua näytti täyden avauskentällisen saaminen näytti vaikealta, mutta Unitedlaisia alkoi tupsahdella kentän laidalle vain minuutteja ennen tuomarin vihellystä, kolmannen vaihtomiehen saapuessa vasta pelin jo alettua. Koska Unitedilla ei edelleenkään ole maalivahtia (halukkaat ilmoittautukaa!), pelasi manageri Stena maalissa ensimmäisen puoliajan, ja Makerazzi toisen. Lue koko artikkeli »

KY United astelee taas Via Dolorosalle – vain maalivahti puuttuu!

KY Unitedin perinteinen kärsimysten tie Helsingin harrasteliigan mestaruussarjassa alkaa tänään klo 18 Konalan kentällä MCU:ta vastaan. Useiden valmistumisien ja innokkaiden tulokkaiden takia joukkue on kokenut myös jonkinlaisen nuorentumisen. Kyseessä on siis ensimmäinen testi uudistetulla kokoonpanolla. Managerina jatkaa silti Kontulan kolli Tomi “Stena” Stenbäck, joten häviö ei tule olemaan johtoportaan mikkihiirimäisyydestä kiinni.

United etsii kuitenkin vielä osaavaa maalivahtia joukkueeseensa. Jos siis tunnet kutsun tolppien väliin, tai tunnet seurattoman (onhan United toinen motto “You Will Always Walk Alone”) liimanäpin, pistä mailia osoitteeseen united (ät) kyweb.fi. Lue koko artikkeli »



Web developers: Vesa Vuoristo, Petri Vilén | Interiors: Miika Immonen, Pasi Väänänen, Pia Ettala | Palaute